Siirry pääsisältöön

Dieettiviikko 1/25

Olen tyytyväinen. En hypi onnesta tai uhoa että oon niin rautaa, mutta täytyy sanoa että tyytyväinen olen ensimmäiseen viikkoon. Haluaisin uskoa että tämä ensimmäinen viikko on myös vaikein.
Ma-ke päivät olivat aivan tuskaa. Väsytti viikonlopun valvomisen jäljiltä. Sokerivieroitusoireet iskivät tosi kovana ja muutenkin suoraan sanottuna vaan v*tutti. Parasta olisi ollut vetää peitto korviin ja nukkua vain kellon ympäri. Mutta eihän sellaista voi normi-ihminen tehdä jolla on työ ja koira hoidettavana. Söin vain ohjeiden mukaan ja toitotin itselleni että kyllä tämä helpottaa.


Kyllähän se helpottikin. Torstai ja perjantai menivät jo suht kivuttomasti. Tietysti perjantaina viikonlopun karkkihiiri rupesi kuiskimaan korvaani, mutta vaikka harmitti niin yritin asennoitua että nyt on dieetti ja näillä mennään. Iltapalaksi syödyt mansikat onneksi piristivät perjantai iltaakin.


Lauantai päivä meni vielä todella hyvin, mutta illalla. 😢 Olin äitini luona ja veljeni perhe tuli kahville, ja tietenkin tähän kuului kahvipöytäherkut. Ihanaa tiikerikakkua ja vaniljakastiketta. Sitä sitten otin palan. Mutta päätin että se oli iltapalani eikä mässäily jatkunut sen enempää. ´

Sunnuntaina siskoni tuli kylään ja veljenpoikani. Molemmat ovat hulluna jäätelöön joten tarjottavana oli vaniljajäätelöä kera strösselin. Ja minä päätin myös syödä kupillisen ja toisen. Yleensä en edes jäätelöstä välitä mutta nyt kun sokerittomuutta oli viikko takana myös se maistui taivaallisen hyvältä. Olin jo aikaisemmin miettinyt josko pitäisin kerran viikossa ns. cheat mealin. Eli yksi ateria milloin saisi syödä jotain ”hyvää”. Kun jäätelötpurkit olivat menneet päätin että sunnuntai illan ateria olkoon cheat meal joten ostin vielä illaksi pullavan voipitkon ja söin siitä n.2/3.

En haluaisi kutsua näitä herkutteluhetkiä sortumisiksi koska tein tietoisen valinnan eikä mässääminen jäänyt päälle. Mutta silti tietenkin haluaisin että viikonloppukin olisi mennyt herkuitta. Mutta tästä voi vaan parantaa. Ensi viikonlopun tavoitteena on pysyä muuten tiukalla linjalla mutta pitää sunnuntai illan cheat meal voimassa. 


Treenit menivät hyvin. Tietysti aluksi treenaaminen maistui puulta, mutta sunnuntaina jopa odotin salille pääsyä. Kuntosalia tuli siis viikkoon 4 kertaa ja lisäksi 2 aerobista. Aerobisia pitäisi olla neljä kappaletta viikkoon, mutta tämä sallittakoon ensimmäisellä viikolla.☺

Kaiken kaikkiaan hyvä viikko. Nyt vielä paremmilla fiiliksillä eteenpäin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Terveys

Viittasin jo aiemmassa tekstissäni siihen että kuinka syyni laihduttaa on nyt muuttunut ulkonäöllisten seikkojen lisäksi terveydellisiin syihin. Olen enemmän kuin kiitollinen siitä että toistaiseksi minulla ei ole mitään lihavuuteen liittyviä sairauksia. Tai en tiedä luokitellaanko kilpirauhasen vajaatoiminta näihin, mutta siis siihen minulla tosiaan on lääkitys. Mutta diabetesta, kolesterolia tai sydän-ja verisuonisairauksia minulla ei ole. VIELÄ. Terveyteen luen kuuluvaksi myös liikunnan. Ja kun huomasin että liikkumiseni alkoi painostani kärsimään tiesin että olin tullut pohjalle. Olimme kaksi vuotta sitten siskoni kanssa ulkomaanmatkalla suurkaupungissa. Helpoin ja halvin tapa liikkua ympäriinsä oli kävellen. Päivittäin askelmittarit näyttivät lähes 10 km matkoja. Täytyy sanoa että päivän päätteeksi olin oikeasti todella väsynyt. Sänkyyn mennessä pohkeet tykyttivät ja polvet särkivät. Yksi kauhukohta oli se kun olimme ilmottautuneet ohjatulle kaupunkikierrokselle ja paikalle

Dieettiviikko 14/25

Erittäin huono viikko. Maanantai alkoi ihan hyvin, kävin salilla tekemässä treenin ja pysyin ruokavaliossa. Illalla olo oli kuitenkin jotenkin ihmeellinen. Vatsaa väänsi ja olo tuntui kuumeiselta. Ja jotenkin ahdisti hirveästi. Enkä saanut seuraavana yönä nukuttuakaan.  Siitä lähti sitten alamäki. Päätin että sali saa tältä viikolta jäädä. Kun oli vaan niin huono olo. No sitten kun en salille pääse niin eihän se syöminenkään pysy ruodussa. Aloin taas kyseenalaistamaan kaikkea. Sitä kun paino ei tipu. Ja syönkö nyt kuitenkaan oikein kun yritän kituuttaa aika pienelläkin ruokavaliolla. Olenko pilannut aineenvaihduntani niin lopullisesti että laihduttaminen ei yksinkertaisesti enää onnistu. Voinko saavuttaa pienempää olomuotoa ensi vuoden syksyyn mennessä jolloin tarkoituksena oli ottaa yksi askel kohti unelmia. Tietysti elämässä on myös monia muita asioita mitkä vaikuttavat mieleen ja siihen miten hyvin pystyy laihdutusprojektiin keskittymään. Asioita joita en halua ”julkisesti” sen