Siirry pääsisältöön

Dieettiviikko 10/25

Jaahas, se olis niinku 10 viikkoa takana ja 15 edessä. Taas sanon näin, mutta kyllä tää aika menee nopeasti.

Flunssa pirulainen iski tiistaina. Tiistai aamuna tuntui jo vähän oudolta, mutta pakkasin salikamat mukaan varmana siitä että salille suuntaisin töiden jälkeen. Työpäivän aikana olo kuitenkin paheni, joten päädyin suosiolla jättämään treenit väliin ja aikaistamaan lepoviikkoa. 



Aloitin heti kunnon c-vitamiini ja sinkki tankkauksen ja ihme kyllä flunssa ei äitynyt kovinkaan pahaksi. En usko että kuumetta edes nousi. Pää vain oli täysinäisen tuntuinen ja kipeä. Torstaista lähtien alkoi eritteet liikkumaan päässä ja sai olla niistämässä jatkuvasti. Sunnuntaihin mennessä olo oli jo suht hyvä, ainoastaan nenäliinoja tarvitsee edelleen.

Painoa ei viikossa sitten lähtenyt kuin 400 g. Noh, joka tapauksessa alaspäin ollaan menossa, joten ei kai saisi valittaa. Mutta valitan kuitenkin. 😊 Oi miksi, oi miksi ei tuo paino nyt laske. Syön niin kiltisti ja treenit olen vetänyt täysiä. Jos jotain positiivista niin varmaan jonkin sortin tiivistymistä tapahtuu sillä eräs takki meni monen vuoden jälkeen kiinni! Piukeahan se edelleen oli, mutta kiinni sain. 



Viikonloppuna olin minibreikillä hotellissa ja hotellin aamupalalla tuli nautittua myös ei niin sallittuja ruokia. Mut oli kyllä hyvää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Terveys

Viittasin jo aiemmassa tekstissäni siihen että kuinka syyni laihduttaa on nyt muuttunut ulkonäöllisten seikkojen lisäksi terveydellisiin syihin. Olen enemmän kuin kiitollinen siitä että toistaiseksi minulla ei ole mitään lihavuuteen liittyviä sairauksia. Tai en tiedä luokitellaanko kilpirauhasen vajaatoiminta näihin, mutta siis siihen minulla tosiaan on lääkitys. Mutta diabetesta, kolesterolia tai sydän-ja verisuonisairauksia minulla ei ole. VIELÄ. Terveyteen luen kuuluvaksi myös liikunnan. Ja kun huomasin että liikkumiseni alkoi painostani kärsimään tiesin että olin tullut pohjalle. Olimme kaksi vuotta sitten siskoni kanssa ulkomaanmatkalla suurkaupungissa. Helpoin ja halvin tapa liikkua ympäriinsä oli kävellen. Päivittäin askelmittarit näyttivät lähes 10 km matkoja. Täytyy sanoa että päivän päätteeksi olin oikeasti todella väsynyt. Sänkyyn mennessä pohkeet tykyttivät ja polvet särkivät. Yksi kauhukohta oli se kun olimme ilmottautuneet ohjatulle kaupunkikierrokselle ja paikalle

Dieettiviikko 1/25

Olen tyytyväinen. En hypi onnesta tai uhoa että oon niin rautaa, mutta täytyy sanoa että tyytyväinen olen ensimmäiseen viikkoon. Haluaisin uskoa että tämä ensimmäinen viikko on myös vaikein. Ma-ke päivät olivat aivan tuskaa. Väsytti viikonlopun valvomisen jäljiltä. Sokerivieroitusoireet iskivät tosi kovana ja muutenkin suoraan sanottuna vaan v*tutti. Parasta olisi ollut vetää peitto korviin ja nukkua vain kellon ympäri. Mutta eihän sellaista voi normi-ihminen tehdä jolla on työ ja koira hoidettavana. Söin vain ohjeiden mukaan ja toitotin itselleni että kyllä tämä helpottaa. Kyllähän se helpottikin. Torstai ja perjantai menivät jo suht kivuttomasti. Tietysti perjantaina viikonlopun karkkihiiri rupesi kuiskimaan korvaani, mutta vaikka harmitti niin yritin asennoitua että nyt on dieetti ja näillä mennään. Iltapalaksi syödyt mansikat onneksi piristivät perjantai iltaakin. Lauantai päivä meni vielä todella hyvin, mutta illalla. 😢 Olin äitini luona ja veljeni perhe tuli kahville,

Dieettiviikko 14/25

Erittäin huono viikko. Maanantai alkoi ihan hyvin, kävin salilla tekemässä treenin ja pysyin ruokavaliossa. Illalla olo oli kuitenkin jotenkin ihmeellinen. Vatsaa väänsi ja olo tuntui kuumeiselta. Ja jotenkin ahdisti hirveästi. Enkä saanut seuraavana yönä nukuttuakaan.  Siitä lähti sitten alamäki. Päätin että sali saa tältä viikolta jäädä. Kun oli vaan niin huono olo. No sitten kun en salille pääse niin eihän se syöminenkään pysy ruodussa. Aloin taas kyseenalaistamaan kaikkea. Sitä kun paino ei tipu. Ja syönkö nyt kuitenkaan oikein kun yritän kituuttaa aika pienelläkin ruokavaliolla. Olenko pilannut aineenvaihduntani niin lopullisesti että laihduttaminen ei yksinkertaisesti enää onnistu. Voinko saavuttaa pienempää olomuotoa ensi vuoden syksyyn mennessä jolloin tarkoituksena oli ottaa yksi askel kohti unelmia. Tietysti elämässä on myös monia muita asioita mitkä vaikuttavat mieleen ja siihen miten hyvin pystyy laihdutusprojektiin keskittymään. Asioita joita en halua ”julkisesti” sen