Joo, eli enää en halua kirjoittaa tai laskea dieettiviikkoja. Eikä enää ole mitään päättymisaikaa.
Taas mentiin alaspäin ja kovaa tässä elämäntapamuutoksessa. Miksi?
-aloin taas punnitsemaan itseäni. En pysty suhtautumaan vaa’an lukemiin oikein, tai hyväksyä sitä että se ei ole koko ajan laskusuunnassa. Vaikka kiloja ei ole lähtenyt niin mittanauha näyttää vatsasta 10 cm vähemmän, niin pakkohan jotain muutosta on täytynyt tulla.
-pidin ”vapaasyöntipäivän”. Viikonloppuisin. Lauantaisin. Lauantaista se levisi sunnuntain puolelle. Ja sitten olikin jo ihan sama jos aloitan sen jo perjantai iltana. Eli loppujen lopuksi mässäsin kolme päivää putkeen.
-treeneistä tykkäsin. Mutta niitäkin aloin pelkäämään jos punnitus päivä oli lähestymässä. Tein vähän iisimmin ettei vaan lihakset kerää liikaa nestettä ja näytä sitten vaa’alla suurempia lukemia. Ei mitään järkeä!
-asetin itselleni deadlinen. Siihen ja siihen mennessä minun on painettava sen ja sen verran. Ei hyvä! Tulee stressiä ja alkaa ahdistamaan. Alan kituuttamaan yhä pienemmällä ja pienemmällä ruualla, jotta tavoite olisi saavutettu.
-negatiiviset ajatukset. Olen luuseri ja surkimus kun en onnistu. Enkä tule ikinä onnistumaankaan.
Nyt siis pöydän puhdistus ja uudella innolla. Tämä raportointi jatkukoon niin kauan kuin tarvis. Tämä ei ole mikään 25 viikon puristus vaan se tulee viemään paljon kauemmin. Ja se tosiasia on vain hyväksyttävä. Nyt syödään valkun ohjeiden mukaan. Oikeesti siis syödään! Jotta tämä kroppa saadaan taas käyntiin kunnolla. Ei deadlineja! Oikeasti!
Vielä ei ole sitä hyvää fiilistä tai flowta, mutta ennen kuin se löytyy taas oikeasti niin yritän ainakin esittää. Tiedän että se taas jostain putkahtaa kun menen ohjeiden mukaan. Jes!
Kommentit
Lähetä kommentti