Siirry pääsisältöön

Kehtaanko?

Olen tässä mietiskellyt että kuinka paljon haluan ja kehtaan kertoa painonpudotusprojektistani omissa somekanavissa. Aikanaan kun olen onnistuneita laihdutuksia tehnyt eivät tälläiset muutoskuvat ole olleet vielä niin suosittuja eikä instagramia edes olemassa.☺

Olen jonkun kuvan instaani laittanut siitä että olen salilla käynyt, mutta varsinaisesta projektista en ole kertonut mitään. Miksi? Koska mietin että kehtaanko. Mietin liikaa mitä muut ajattelevat ja se on aina ollut iso ongelmani. Luovuin ensimmäisestä mahdollisesta poikaystävästänikin sen vuoksi kun ajattelin että mitä muut ajattelisivat. Ihan kauheaa. Eikö tämä kuitenkin ole minun elämäni ja minun kuuluisi tehdä omat päätökset ja seistä niiden takana huolimatta siitä mitä muut sanovat. No tästä päästäänkin toiseen isompaan ongelmaan eli Itsetuntooni, mutta siitä tulisi ihan kokonaan toinen teksti.

No miksi minun pitäisi kertoa somessa projektistani. Siinäkin on kaksi puolta. Toisaalta siitä tulisi positiivisella tavalla paineita että on pakko onnistua, koska kuinka kehtaisin tunnustaa julkisesti että läskiksi meni. Ja juuri tuo negatiivinen paine ehkä estääkin minua. Onko epäonnistuminen kiellettyä? Omalla kohdalla ajattelen niin.  Vai onko epäonnistuminen inhimillistä. Fall down seven times, get up eight times. Aina on mahdollisuus yrittää uudestaan.

Toinen ongelma somessa on se että en kehtaa laittaa kuviani sinne. Olen hyvin tarkka siitä ettei kuvissa näy paksut käsivarteni tai kaksoisleukani. Ja mitä jos muut eivät näe muutosta mitä yritän kuvissa esittää. Sehän se vasta noloa olisikin… 😢

Sama juttu tämän blogin kanssa. Toisaalta haluan käydä läpi tätä projektia julkisesti, mutta en kuitenkaan kehtaa tehdä sitä täysillä…

Milloin kehtaan olla minä?

Kommentit

  1. Merja18. elokuuta 2017 klo 4.12

    Niin tuttua... liian tuttua. Laihdutusprojektista ei uskalla puhua muille, kun pelkää TAAS epäonnistuvansa. Vaikka kuinka ajattelenkin, että nyt onnistun. Ja en minäkään halua nähdä kuvia itsestäni. Ovat ne niin kamalia. Edes kasvoista ei saa mielestäni enää siedettävää valokuvaa. =( Milloin tosiaan kehtaan olla minä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna18. elokuuta 2017 klo 10.54

      Aivan. Jollain tavalla ei halua "rasittaa" läheisiään näillä ainaisilla laihdutusjutuilla. Vaikka varmastikaan ne läheisimmät eivät sinua tuomitsisi. Kaikkien pitäisi kehdata olla oma itsensä. Myös sinun. <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dieettiviikko 1/25

Olen tyytyväinen. En hypi onnesta tai uhoa että oon niin rautaa, mutta täytyy sanoa että tyytyväinen olen ensimmäiseen viikkoon. Haluaisin uskoa että tämä ensimmäinen viikko on myös vaikein. Ma-ke päivät olivat aivan tuskaa. Väsytti viikonlopun valvomisen jäljiltä. Sokerivieroitusoireet iskivät tosi kovana ja muutenkin suoraan sanottuna vaan v*tutti. Parasta olisi ollut vetää peitto korviin ja nukkua vain kellon ympäri. Mutta eihän sellaista voi normi-ihminen tehdä jolla on työ ja koira hoidettavana. Söin vain ohjeiden mukaan ja toitotin itselleni että kyllä tämä helpottaa. Kyllähän se helpottikin. Torstai ja perjantai menivät jo suht kivuttomasti. Tietysti perjantaina viikonlopun karkkihiiri rupesi kuiskimaan korvaani, mutta vaikka harmitti niin yritin asennoitua että nyt on dieetti ja näillä mennään. Iltapalaksi syödyt mansikat onneksi piristivät perjantai iltaakin. Lauantai päivä meni vielä todella hyvin, mutta illalla. 😢 Olin äitini luona ja veljeni perhe tuli kahvi...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kaikkensa antava...

Mitä jos annan kaikkeni tälle projektille loppuvuoden. Heinäkuun ekasta viikosta lähtien seuraavat 26 viikkoa täysiä. All out. Niinku toi mun fitfarmin valmennuskin sanoo. ☺ 26 viikkoa dieettiä. Pilkun tarkkaa ohjeiden noudattamista. Syödään ja tankataan niin kuin ohjeissa sanotaan ja levätään kun käsketaan. Mitäs jos et kävisi vaa’alla ollenkaan. Seuraisit vaan kuinka kroppa (toivottavasti) muuttuu. Vaaka aiheuttaa vain ahdistusta ja ketutusta. Sillä lukemalla ei oikeasti ole väliä!!! Kunhan näyttäisi hyvältä valokuvissa. Kunhan vaatteet tuntuisi kivalta ja treenaaminen hyvältä. ”Vapaita” syömisiä ei tulisi. Ei ainakaan viikon mittaisia. Maksimissaan yks päivä. Mieluummin juuri se tankkauspäivä jos olisi pakko karkkia saada. Ei övereitä treenaamisen tai syömisen suhteen. Tasaista puurtamista. Uskoa itseen ja uskoa omaan projektiin ja siihen että se kantaa. Nimenomaan tuo tasaisuus täytyy pitää mielessä. Eihän mun kroppa rukka tiedä mitä sen pitäis tehdä ku välil saa muutama...
2 kommenttia
Lue lisää

Viikkoraportti 16

Hyvä viikko pitkästä aikaa. Näinhän sen  pitäiskin  mennä. Syödään tarpeeksi ja säännöllisesti. Ja treenataan kovaa.  Maanantaikaan ei ollut kovin rankka, vaikka ajattelin että viikonlopun mässäilyjen jäljiltä saisi taas kärsiä jäätävistä vieroitusoireista. Mutta ei, en joutunut edes  buranaan turvautumaan. Se pieni orastavakin päänsärky lähti heti kun treenissä sain hartioita kunnolla liikkeelle. Isommille aterioille pitäisi aina saada mahdutettua kasviksia. Olen TODELLA huono syömään kasviksia. En tykkää niiden mausta tai koostumuksesta. Salaatti on ihan ok, mutta välillä kaipaa  ns  lämmintä lisuketta eikä aina vaan kylmiä salaatinlehtiä. Mutta nyt olen keksinyt hyvän keinon tähänkin ongelmaan. Keitän pussillisen kukkakaalia ja pussillisen parsakaalia erittäin pehmeiksi. Sitten kun otan ne kattilasta pois  muussaan  ne eräänlaiseksi soseeksi. Suolaa vähän päälle ja sitä sitten syön kanan kera. Voi vitsit on muuten hyvää. Ja tosiaan...
Lähetä kommentti
Lue lisää