Siirry pääsisältöön

Terveys

Viittasin jo aiemmassa tekstissäni siihen että kuinka syyni laihduttaa on nyt muuttunut ulkonäöllisten seikkojen lisäksi terveydellisiin syihin.

Olen enemmän kuin kiitollinen siitä että toistaiseksi minulla ei ole mitään lihavuuteen liittyviä sairauksia. Tai en tiedä luokitellaanko kilpirauhasen vajaatoiminta näihin, mutta siis siihen minulla tosiaan on lääkitys. Mutta diabetesta, kolesterolia tai sydän-ja verisuonisairauksia minulla ei ole. VIELÄ.

Terveyteen luen kuuluvaksi myös liikunnan. Ja kun huomasin että liikkumiseni alkoi painostani kärsimään tiesin että olin tullut pohjalle.


Olimme kaksi vuotta sitten siskoni kanssa ulkomaanmatkalla suurkaupungissa. Helpoin ja halvin tapa liikkua ympäriinsä oli kävellen. Päivittäin askelmittarit näyttivät lähes 10 km matkoja. Täytyy sanoa että päivän päätteeksi olin oikeasti todella väsynyt. Sänkyyn mennessä pohkeet tykyttivät ja polvet särkivät. Yksi kauhukohta oli se kun olimme ilmottautuneet ohjatulle kaupunkikierrokselle ja paikalle tullessamme tajusin että koko kierros mennään kävellen. Pakokauhu valtasi mielen. Miten pysyn muiden perässä? Miten jaksan? Mitä jos sydämeni alkaa tykyttämään hullun lailla niin kuin se aina välillä oli tehnyt. No, hyvin jaksoin koko matkan. Mutta jo ajatus siitä että joutuisin jättämään jotain väliin painoni takia herätti. Ja itketti. Itkin illalla siskolleni (joka on normaalipainoinen) etten halua olla tälläinen.

Samalla reissulla koin kauhunhetkiä myös lentokoneessa, kun huomasin että taitettava ruokailupöytä mahtui juuri ja juuri taittumaan alas ennen kuin vatsani osui siihen.

Haluan tehdä asialle NYT jotain, kun vielä pystyn liikkumaan, kun vielä minulla ei ole sairautta. En halua että vasta lääkärin käskystä ja uhkailusta herään ja alan huolehtimaan itsestäni. Tämä aika on nyt!
 

Kommentit

  1. Minäkin, kuten sinä, saan olla onnellinen ettei vielä ole todettu diabetesta tai muuta. Ja en halua niitä todettavankaan, joten painolle on tehtävä jotain. Toivottavasti en kommentoi liikaa kirjoituksiasi. Jaan vain turhan hyvin kokemasi asiat ja haluan keskustella niistä. Olet kirjoituksillasi motivaattorini! =)

    VastaaPoista
  2. Todellakin terveys edellä. Ihanaa että kommentoit. (:Ja ihana kuulla että pystyn kirjoituksellani jotakuta motivoimaan. <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dieettiviikko 14/25

Erittäin huono viikko. Maanantai alkoi ihan hyvin, kävin salilla tekemässä treenin ja pysyin ruokavaliossa. Illalla olo oli kuitenkin jotenkin ihmeellinen. Vatsaa väänsi ja olo tuntui kuumeiselta. Ja jotenkin ahdisti hirveästi. Enkä saanut seuraavana yönä nukuttuakaan.  Siitä lähti sitten alamäki. Päätin että sali saa tältä viikolta jäädä. Kun oli vaan niin huono olo. No sitten kun en salille pääse niin eihän se syöminenkään pysy ruodussa. Aloin taas kyseenalaistamaan kaikkea. Sitä kun paino ei tipu. Ja syönkö nyt kuitenkaan oikein kun yritän kituuttaa aika pienelläkin ruokavaliolla. Olenko pilannut aineenvaihduntani niin lopullisesti että laihduttaminen ei yksinkertaisesti enää onnistu. Voinko saavuttaa pienempää olomuotoa ensi vuoden syksyyn mennessä jolloin tarkoituksena oli ottaa yksi askel kohti unelmia. Tietysti elämässä on myös monia muita asioita mitkä vaikuttavat mieleen ja siihen miten hyvin pystyy laihdutusprojektiin keskittymään. Asioita joita en halua ”julkisesti” sen

Dieettiviikko 1/25

Olen tyytyväinen. En hypi onnesta tai uhoa että oon niin rautaa, mutta täytyy sanoa että tyytyväinen olen ensimmäiseen viikkoon. Haluaisin uskoa että tämä ensimmäinen viikko on myös vaikein. Ma-ke päivät olivat aivan tuskaa. Väsytti viikonlopun valvomisen jäljiltä. Sokerivieroitusoireet iskivät tosi kovana ja muutenkin suoraan sanottuna vaan v*tutti. Parasta olisi ollut vetää peitto korviin ja nukkua vain kellon ympäri. Mutta eihän sellaista voi normi-ihminen tehdä jolla on työ ja koira hoidettavana. Söin vain ohjeiden mukaan ja toitotin itselleni että kyllä tämä helpottaa. Kyllähän se helpottikin. Torstai ja perjantai menivät jo suht kivuttomasti. Tietysti perjantaina viikonlopun karkkihiiri rupesi kuiskimaan korvaani, mutta vaikka harmitti niin yritin asennoitua että nyt on dieetti ja näillä mennään. Iltapalaksi syödyt mansikat onneksi piristivät perjantai iltaakin. Lauantai päivä meni vielä todella hyvin, mutta illalla. 😢 Olin äitini luona ja veljeni perhe tuli kahville,

Dieettiviikko 5/25

 Kaipaan lepoa. Tuntui että nyt tällä viikolla tuli jonkinlainen seinä vastaan. Maanantaina menin salille vaikka väsytti ihan sikana. Ja tyhmänä vielä hyppäsin salin vaa’alle ja sehän näytti hirvittäviä lukemia viikonlopun jäljiltä. Sitten se tapahtui. Istuin kaappini edessä ja kyyneleet alkoivat virtaamaan. En vaan jaksa. Väsytti, kiukutti, ketutti. Kävin pienen neuvottelun itseni kanssa ja lupasin että kunhan teet selkätreenin voit jättää aerobisen väliin. Tein treenin ja lisäksi vielä 10 min aerobisen. Fiilis ei kuitenkaan missään vaiheessa parantunut kuten yleensä. Tuli kummallisia kuumia aaltoja ja välillä tuntui kuin iho olisi ollut tulessa. Ajattelin että huomenna on parempi päivä. Ei ollut. Tiistaina raahauduin taas salille kaameassa väsymyksessä. Tein treenin ja 10 minuutin aerobisen. Silloin totesin että ei, tämä ei ole enää viitsimisestä kyse ja siitä ettei huvittaisi. Kroppani on oikeasti väsynyt ja haluaa lepoa. Oli pakko nöyrtyä. Kaksi treeniä jäi tekemättä tältä viikolta